Hyvästä paras - ei enempää eikä vähempää
Olen toiminut Descomin toimitusjohtajana kolmen vuoden ajan. Kolme vuotta ei ehkä kuulosta pitkältä ajalta, mutta varsinkin tällä toimialalla jo vuodessa ehtii tapahtua paljon. Alaa leimaavat jatkuvat muutokset sekä kova kilpailu. Talouskriisin piti iskeä meidänkin liiketoimintaan ja niin kävikin, mutta positiivisesti! Asiakkaamme arvostivat asennettamme ja ammattitaitoamme. Ja meidän osaamisalueemme sekä ratkaisut ovat niillä investointialueilla, joilla asiakkaat hakevat kilpailukykyä sekä kannattavuutta.
Uskon, että IT-palvelutalojen pitää erikoistua ja tuoda todella lisäarvoa sekä osaamistaan asiakkaidensa liiketoimintaan. Siksi me olemme keskittyneet konsultoimaan, kehittämään ja toimittamaan sähköisen liiketoiminnan ratkaisuja IBM-teknologialla kuten verkkokauppoja, sähköisiä palveluita, konesaliratkaisuja ja yhteisöllisiä intranet-ratkaisuja.
Voimme menestyä vain hyvän ja osaavan henkilöstön sekä tyytyväisten asiakkaiden ansiosta. Jatkuva kehittyminen, kasvu ja kannattavuus mahdollistavat tämän. Olemme kolmena viime vuotena osallistuneet Great Place to Work -tutkimukseen. Tänä vuonna olimme koko Suomen 27:ksi paras työpaikka ja Keski-Suomen paras. Olemme myös saaneet palveluillemme ISO2000-sertifikaatin. Nämä yhdistettynä hyvään asiakastyytyväisyyteen ja kannattavaan kasvuun antoivat toimitusjohtajallekin syyn hymyilyyn!
Kehitämme jatkuvasti palveluitamme ja viimeisimpänä investoimme liiketoiminnan konsultoinnin osaamiseen sekä pilvipalveluihin. Tavoitteenamme on helpottaa ja yksinkertaistaa usein monimutkaisten ratkaisujen käyttöönottamista, kehittämistä ja ylläpitoa. Tulevina vuosina jatkamme panostamista palveluihimme, asiakkuuksiimme ja henkilöstöömme. Uskon, että myös uudet palvelumme kuten pilvipalvelut mahdollistavat asiakkaidemme menestymisen liiketoiminnassa.
Juha Harju