Descom Oy

 

Siwalle, Valintatalolle ja Euromarketille yhteinen sisäinen portaali

Olemme toimittaneet Suomen Lähikauppa Oy:lle Kaupan työpöydäksi nimetyn sisäisen portaalin. Kaupan työpöytä otettiin käyttöön helmikuun alussa kaikissa Lähikaupan kauppaketjuissa, joihin kuuluvat Siwa, Valintatalo ja Euromarket.  Portaalia käyttää yhteensä noin 6500 työntekijää 750 kaupassa sekä tukiorganisaatiossa. Vastasimme ratkaisun suunnittelusta, portaalin käyttöönotosta ja testauksesta. Jatkossa vastaamme tuki- ja ylläpitopalvelusta sekä portaalin kehittämisestä. Kaupan työpöytä perustuu IBM-portaaliteknologiaan.

Kaupan työpöytä on sisäinen verkkopalvelu, joka parantaa vuorovaikutusta sekä lähikauppojen kesken että tukiorganisaation ja kauppojen välillä. Portaalin tavoitteena on helpottaa ja nopeuttaa tiedon löytymistä, edistää viestinnän samanaikaisuutta ja viestien kohdentamista sekä mahdollistaa välitön palautteenanto. Portaalin ansiosta tukiorganisaatiolla on mahdollisuus reaaliaikaiseen työnohjaukseen ja seurantaan.

”Strategiamme toteuttaminen vaati tuekseen systemaattisen viestintäympäristön, jossa kaupan henkilökunta voi myös osallistua ja olla mukana kehittämässä toimintaamme. Halusimme nimenomaan vuorovaikutteisen järjestelmän tukiorganisaation ja kauppojen välille. Kaupoissa henkilökunnan aika on rajallinen, joten kriteereinä olivat tiedon nopea löytyminen ja helppokäyttöisyys. Valitsimme Descomin ja IBM-teknologian, koska halusimme joustavan ja luotettavan kumppanin sekä vaatimuksiimme taipuvan teknologian”, sanoo Suomen Lähikaupan sähköisten palvelujen johtaja Harriet Karlsson.

Portaali perustuu IBM WebSphere Portal -teknologiaan ja IBM:n sisällöntuotantoratkaisuun. Portaali toimii alustana, johon on integroitu erilaisia sovelluksia, kuten kalenteritoimintoja, dokumentinhallintatyökaluja ja ryhmätyötiloja. IBM-portaaliteknologia on yhteensopiva kolmansien osapuolten sovellusten kanssa ja tukee web 2.0 -teknologiaa. Suomen Lähikaupan tukiorganisaatio käyttää toimintansa tehostamiseksi esimerkiksi ryhmätyöohjelmistoa, joka mahdollistaa ryhmätyöskentelyn ja sisällönjaon verkossa.

”Lähikaupalla oli toteutukselle kovat vaatimukset, mikä tarjosi meille mieluisan haasteen yhdistää ja laajentaa portaalia ja julkaisujärjestelmää aivan uudella tavalla, muuttaen ne palvelemaan asiakkaan toimintamallia. Portaalilla on merkittävä rooli Suomen Lähikaupan liiketoiminnan tavoitteiden tukemisessa, ja olemme päässeet hyödyntämään vahvaa sähköisen liiketoiminnan osaamistamme”, sanoo Descomin portaaliliiketoiminnan johtaja Pekka Malmirae.

”Nyt tehty ratkaisu tukee hyvin Suomen Lähikaupan visiota yhdistää pienen kaupan läheisyys ja suuren kaupan tarjoama. Tiedon ajantasaisuuden ja oikeellisuuden varmistaminen sekä sisäisen viestinnän tehostuminen auttavat kauppoja vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeisiin”, sanoo IBM:n kollaboraatioratkaisujen johtava asiantuntija Caj Eklund.

Lisätietoja:

Harriet Karlsson, Johtaja, Sähköiset palvelut, Suomen Lähikauppa Oy
Puhelin: 020 700 3091 tai 040 5861 980
Sähköposti: harriet.karlsson(at)lahikauppa.fi

Pekka Malmirae, Johtaja, Portaaliliiketoiminta, Descom Oy
Puhelin: 040 538 4249
Sähköposti: pekka.malmirae(at)descom.fi