Kun konsultti sai uskonvahvistusta
Toisinaan käy niin, että pieni ihminen joutuu tutkailemaan onko ottamansa suuntima oikea. Henkilökohtaisesti viime viikon aikana näin pääsi käymään. Se tapahtui vuosittain järjestettävässä IBM:n Lotusphere-tilaisuudessa. Pieni ihminen ilahtui, kun sai huomata, että niin lyhyemmällä kuin pidemmälläkin aikajänteellä kasvanut käsitys useammastakin asiasta onkin kuulkaas aika lailla urallaan.
Viimeisten kuukausien aikana olen konsultoinnin näkökulmasta päässyt luomaan konsepteja ja etsimään ratkaisuja asiakkaiden viestinnän, tiedonhallinnan ja yhteistyön kehittämiseen tietotekniikan mahdollistamin keinoin. Yhdessä arvon kollegoideni kanssa olemme kelailleet ja pähkäilleet moninaisia hetkiä mitä ovat ne elementit, joiden kautta asiakkaiden arkea pystyttäisiin parhaiten auttamaan. Toisinaan ajatukset ovat olleet ei pelkästään huomisen, vaan joskus jopa ylihuomisen puolella. Ja kun kunnianhimon taso asetetaan riittävän korkealle, alkaa terve epävarmuus nostaa päätään siitä, tuleeko visioitu tulevaisuus toteutumaan ajatellusti.
Tästä näkökulmasta oli erittäin ilahduttavaa todeta, että suunta, jota olemme asiakkaillemme esittäneet on täsmälleen sama johon mm. IBM on tuotekehityksessään ollut menossa. Social Business -terminologia ja sen taustaideologiat alkavat manifestoitua myöhemmin tänä vuonna julkaistavissa teknologia-alustoissa, Connections Next ylivoimaisena esimerkkinä.
Myönnän olevani humanisti. Akateeminen taustani tulee viestintätieteistä. Koko ammatillisen urani olen toiminut IT-alalla. Niin kauan kuin muistan, on vouhkattu digitaalisesta konvergenssistä. Lyhykäisesti summaten kyse on erilaisten medioiden yhteensulautumisesta. Olen erittäin vakuuttunut, että tästä tullaan puhumaan vielä seuraavatkin 20 vuotta. Nyt kuitenkin päästään ottamaan yksi askel siihen suuntaan harmonisoimalla organisaation sisäisiä viestintäkanavia. Pieneltä kuulostava asia, mutta kyllähän se nyt hyvänen aika on mielekkäämpää saada yhdestä älykkäästä streamista tieto käyttöönsä kuin puolesta tusinasta erillisestä. Toiminnanohjaus? Check. CRM? Check. Sähköposti? Check. Notes varmaan joo, mutta entäs Exchange? Check. Henkilökohtaiset yhteisöt? Check. Kalenteri? Check. Et cetera. Ad infinitum. Humanistia ilahduttaa myös ihmisen tuominen ulkokehältä ajattelun keskiöön.
Juuri näin, pojat ja tytöt, juuri näin.
Kaiken lisäksi tällaisena semituoreena descomilaisena oli ilo huomata, että suunta on oikea myös firman tasolla. Descomin IBM:ltä saama tunnustus Distinguished Business Achievement Award, Europe Northeast Region on helpompi laittaa sen ansaitsemaan arvoon, kun ymmärtää maantieteellisesti, että alueeseen kuuluvat mm. muiden finalistien kotimaat Saksa ja UK. Ei siis pelkästään meitä koillismaalaisia kuivan kangasmetsän kasvatteja. Kun globaali toimija tulee ja toteaa, että teillä tehdään maailmanluokan juttuja, niin vahvistaahan se uskoa siihen, mitä omassa arjessa tekee.
Ja näin siinä sitten kävi. Suuntima on tarkastettu ja kalibroitu ja taas on uskoa kulkea kohti utuista ylihuomista.
Kiitos kommentista
Kommenttisi lähetys onnistui. Kommenttisi tulee näkyviin muutaman minuutin kuluttua.
Lähetä uusi kommentti