Vastuu – kumma juttu

01.11.2011 / Juha Harju
Sauli Niinistö Nordic Business Forumissa

Olin pari viikkoa sitten Jyväskylän Paviljongissa järjestetyssä seminaarissa, jonka aiheena oli Tuottava vastuullisuus. Itse seminaari oli hyvin järjestetty ja täynnä mielenkiintoisia puhujia aina Al Gorea myöden. Itseäni innoittivat kuitenkin suomalaiset puhujat, erityisesti Sauli Niinistö. Myös Janne Porkka onnistui hyvin kohottamaan arvostustaan vokaalien ostamisen sijaan, ainakin minun silmissäni. Seminaarin pääteema oli vastuu, josta puhuttiin myös muusta kuin ilmastonäkökulmasta.

Aloin pohtia, mitä vastuu sanana oikeastaan minulle tarkoittaa ja mitä se tarkoittaa suomalaisille työelämässä. Huomasin, että minullekin vastuu sanana ja merkityksenä ei ole kovin selvä. Katsoin mitä suomalainen Wikipedia tästä sanoo: “Se, että jonkun täytyy vastata jostakin (ottaa jonkin asian toteutumisesta syy niskoilleen)”. Tämäkin tuki sitä viestiä, minkä Niinistö antoi. Meidän yhteiskunnassa ja työelämässä vastuu on saanut kovin negatiivisen merkityksen; vastuu painaa, vastuun taakka, ei kestetä vastuuta.

Hetken pohdittuani olin samaa mieltä kuin Niinistö. Vastuun pitäisi johtaa onnellisuuteen. Kun minun vastuullani on jotain, se tarkoittaa, että työlläni on merkitys. Ja kun suoriudun työstäni, tarkoittaa se onnistumista, koska sillä on merkitystä. Yleensä onnistuminen tuo onnellisuutta. Kovin yksinkertaista, vai?

Mistä sitten johtuu, että vastuullisuus on negatiivista? Suurin syy epäonnistumisiin on, että lähtökohdat, odotukset ja oletukset eivät ole sellaisia, mitkä johtaisivat onnistumiseen. Vastuun pitää olla ihmisen kokoinen, siis kykyjen ja tehtävän sekä yhteisten arvojen mukainen. Usein syy on, että vastuuta ei ole lainkaan määritelty. Määrittelyä ei ole “sinun vastuullasi on myydä”.

Usein puhutaan että vastuu, valta ja vapaus eivät kohtaa. Tai että vastuu niin suuri, että se johtaa henkisiin ongelmiin. Useimmiten kyse on siitä, että perusasiat eivät ole yrityksessä kunnossa. Näinä aikoina taloudessa ja yhteiskunnassa on paljon epävarmuutta. Kuitenkin työyhteisön tulisi olla turvallinen, eli hyvin johdettu.  Myllerryksiltä työyhteisön sisällä ei voida aina välttyä, mutta todella merkityksellistä on, miten ne hoidetaan. Siitä kumpuaa ilmapiiri ja motivaatio, jossa vastuu kantaa yksilön ja yrityksen onnistumisiin ja onnellisuuteen sekä auttaa selviytymään vaikeissa tilanteissa.

Miten sitten onnistumme? Ei riitä, että itse tiedän, mikä on minun vastuullani ja mitä minulta odotetaan; muidenkin tulisi tietää ja kaiken lisäksi vielä ymmärtää. Tähän yllättäen paras lääke on kommunikaatio, erityisesti dialogi. Usein, ellei aina, me oletamme liikaa ja dialogin sijaan tiedotamme vaikkapa sähköpostilla. Meidän pitäisi pukea oletukset sanoiksi ja varmistaa dialogilla, että meillä on yhteinen ymmärrys. Vastuun pitäisi myös linkittyä arvoihin, jolloin tiedämme, mitä vastuu tarkoittaa toimintana yhteisössä. Olettaen että arvot ovat määritelty ja myös niin, että ne ovat konkreettisia, eivätkä vain sanahelinää tyyliin “olemme luotettavia”.

Kehottaisin jokaista pohtimaan, tiedänkö mitä minulta odotetaan, mikä on minun vastuuni, tiedänkö muiden vastuut ja meidän yhteiset arvot. Niinistön sanoin, on aika ikävää, jos vastaus on “minä tässä pyöritän tätä”. Ja jos vastuu tuntuu epäselvältä, kannattaa asiasta jutella esimiehen ja kollegoiden kanssa. Niin toivottavasti tiedätte kuka on esimiehenne, ettei vastaus ole: “Epäilen kahta”, kun eräältä kysyin.

No mitä sitten minulle toimitusjohtajana vastuu tarkoittaa? Ainakin sitä, että haluan luoda parempaa tulevaisuutta tänään.

 

Tämä kirjoitus on julkaistu aiemmin Älykäs työ -sivustolla.

 

Descom - Juha Harju

Juha Harju

Jokainen päivä, viikko ja kuukausi ovat sekä erilaisia että samanlaisia. Oma johtamiseni perustuu rutiineihin, tilannetajuun, päätöksentekokykyyn sekä sosiaalisiin taitoihin. Erityisesti meidän toimintaympäristössämme pitää johtaa intohimolla mutta ammattitaidolla ja luvuilla, jotta kasvu, kehittyminen ja kannattavuus toteutuvat. Innostun voittamisesta, palautteesta sekä uuden luomisesta ja oppimisesta.

Kiitos kommentista

Kommenttisi lähetys onnistui. Kommenttisi tulee näkyviin muutaman minuutin kuluttua.

Jätä kommenttisi

Kuvakyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö. Jos kuva on epäselvä, voit klikata sitä saadaksesi uuden tarkistuskuvan.

Captcha

Tarkistus*Yritä uudelleen

Nimi* Nimen tulee olla yli 3 kirjainta pitkä

Sähköposti* Sähköpostisi on kirjoitettu virheellisesti

Url (esim. http://www.descom.fi) Tarkista oikeinkirjoitus

Viesti* Viestin tulee olla yli 10 merkkiä pitkä