Descom Oy

 

Asiakkaamme

Referenssit ovat paras myyntipuheemme. Vasemmalta löydät esimerkkejä asiakasprojekteistamme. Pyydämme säännöllisesti asiakkailtamme palautetta palveluistamme ja ilolla voimme julkistaa seuraavia poimintoja:

Rahalle saa hyvin vastineen eikä kaikkea tarvitse vääntää rautalangasta. Erittäin hyvä puoli on se että ei ole ollut väliä kenenkä yhteyshenkilön kanssa on tekemisissä vaan kaikkien kanssa saa asiat hyvin eteenpäin ja harvoin tulee todellisia väärinymmärryksiä. Henki on mielestäni erittäin hyvä kokonaisvaltaisesti.

Henkilöiden kanssa on helppo asioida ja asiat etenevät sovitusti. Lisäksi Descomin puolelta tarjotaan myös vaihtoehtoja, joita ei itse ole osannut ajatella.

Asiantuntevia ja ystävällisiä henkilöitä, myös joustoa työn tekemisen suhteen löytyy kiitettävästi.
   
Kanssanne on ilo tehdä yhteistyötä. Pidän erityisen paljon siitä, että työt hoituvat hyvin, asiat etenevät ja ilmapiiri on vapaa.

Erittäin asianmukaisesti ja joustavasti toteutettu sovellus. Kyseessä oli aika pieni projekti, mutta siitä huolimatta hoidettiin asia todella hyvin loppuun saakka.

Kiitettävää toimintaa, ei pidä kehua yli mutta ei voi olla oikein kehumatta. Toiminta on joustavaa, jolloin asioiden hoito on molemmin puolin helpompaa.

Jatkakaa samaa rataa. On mukava seurata, kun homma toimii ja työntekijät osaavat hommansa.