Menestystarinamme on tehty yhdessä asiakkaidemme kanssa
Jo 13 vuoden ajan olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa. Pienestä toimijasta on syntynyt merkittävä suomalainen IT-palvelutalo. Viime vuonna otimme ison loikan, kun solmimme järkiavioliiton Integwaren kanssa. Kumpaakin yhdisti osaava henkilöstö, ketterät toimintamallit, IBM-kumppanuus ja erityisesti hyvät asiakkuudet.
Tänään olemme sähköisen liiketoiminnan huippuosaaja. Meillä on pitkä kokemus ja merkittäviä referenssejä sähköisen kaupankäynnin ja sähköisen asioinnin ratkaisujen toimittajana. Olemme muun muassa toimittaneet Suomen suurimman verkkokaupan Hobby Hallille ja laajan sisäisen Torni-portaalin Puolustusvoimille. Palveluksessamme on yli 100 IT-ammattilaista Jyväskylässä ja Helsingissä, ja rekrytoimme jatkuvasti lisää.
Globaali, turvallinen ja koestettu IBM-teknologia taipuu käsissämme asiakkaiden ratkaisuiksi, jotka tuovat nopeita liiketoimintahyötyjä. Vaikka toimintaympäristöt muuttuvat, ratkaisumme palvelevat pitkäaikaisesti. Tämän mahdollistavat IBM:n teknologian avoimet standardit, joustavuus ja tapamme toteuttaa ratkaisuja: emme tee purkkaa, vaan kestäviä ja muutokset mahdollistavia, alhaisten elinkaarikustannusten toteutuksia.
Ota yhteyttä:
![]() |
Juha Harju p. 050 440 8008 juha.harju (at) descom.fi |
Descom lyhyesti:
- perustettu 1997
- toimitusjohtaja Juha Harju
- yli 100 työntekijää
- liikevaihto 2009 n. 11 M€
- Jyväskylän Vuoden Yrittäjä 2007
- Vuoden 2006 IBM-ohjelmistokumppani
- IBM Thought Leadership Award 2009
