Palvelumallimme ja -lupauksemme
Palvelun aloitusvaihe
Suunnitelmallisesti toteutettu palvelun aloitusvaihe takaa jatkuvan palvelun vaiheessa luotettavalta ja vakaalta pohjalta toimivat palvelut. Meillä on vankkaa kokemusta useista merkittävistä ja aikataulukriittisistä palvelun aloitus- eli transitiovaiheprojektien suorittamisesta. Transitioprojektin lähtökohtana voi olla joku seuraavista tapauksista:
- asiakkaan uuden palvelun käynnistäminen
- asiakkaan käynnissä olevan palvelun siirtäminen kolmannelta osapuolelta Descomille
- asiakkaan käynnissä olevan palvelun siirtäminen asiakkaan omalta IT-henkilöstöltä Descomille
Olemme luoneet transitiovaihetta varten kokemukseen perustuvat vakioidut toimintamallit, jotka omalta osaltaan takaavat laadukkaan transitioprojektin.
Jatkuvan palvelun vaihe
Asiantunteva ja palvelualtis palvelupäällikkömme vastaa jatkuvan palvelun vaiheessa palvelun laadusta ja toiminnan kehittämisestä. Asiakkaan palvelutiimiin nimetään asiakkaan kanssa sovittu määrä asiakkaan ympäristöön ja sen sovelluksiin perehtyneitä asiantuntijoita, jotka vastaavat työpyyntöjen analysoinnsta ja ratkaisuista.
Asiakas saa myös käyttöönsä IBM Tivoli Service Request Manager -työkalun, joka tarjoaa läpinäkyvän tavan seurata palvelun laatua, yksittäisten työpyyntöjen tilaa sekä automaattisen valvonnan tuottamia valvontaraportteja. Alla oleva kuva kuvaa järjestelmän asiakkaan pääkäyttäjän valvontanäkymää.

Palvelulupauksemme
Arvokkain palvelupauksemme on, että pidämme annetut lupaukset. Tällä takaamme omalta osaltamme asiakkaan asettaman tavoitetilan toteutumisen. Kokemuksemme pohjalta tiedämme, että seuraavilla asioilla mahdollistamme annettujen lupausten pitämisen ja asiakkaan tavoitetilan toteutumisen:
- Palvelu – tavoitteenamme on aina tuottaa asiakkaalle mahdollisimman hyvää palvelua.
- Joustavuus – emme halua olla kankeita, vaan toimia sulavasti ja ketterästi asiakkaan kanssa yhdessä sovittujen toimintamallien mukaisesti.
- Ammattitaito – ilman vankkaa osaamista ja ammattitaitoa emme pysty lunastamaan lupauksiamme.
Tervetuloa tutkitusti tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon!
Ota yhteyttä:
![]() |
Harri Ilvonen p. 0400 830 660 Lähetä yhteydenottopyyntö |
