Konehuoneesta Descom Data Center Solutions
Konehuone Oy:n nimi muuttuu Descom Data Center Solutions Oy:ksi 1.5.2012 alkaen. Yhtiö siirtyi osaksi Descomia syyskuussa 2011, kun Descom Group osti Konehuone Oy:n osakekannan.
Lue lisääOivallus sytytti erilaiseen ajatteluun
”Big dreams, small prototyping steps, continuous learning”, kiteytettiin Twitter-keskustelussa Oivallus-seminaarin yksi keskeisimmistä oivalluksista. Ravintola Pörssin upeat tilat, viisi esiintyjää, jokaisella 15 minuuttia aikaa esitellä oma oivalluksensa ja koko tapahtuma interaktiivisena verkossa. Siinä peruslähtökohdat Descomin Oivallus-seminaarille.
Lue lisääDescom on jo 15-vuotias!
Timo Aarnio, Kivikari Freyberg, Antti Paksuniemi ja Jani Nurminen opiskelivat tietojärjestelmätieteitä Jyväskylän yliopistossa vuonna 1997. Kerran Vuorilammen saunan lauteilla pojat päättivät perustaa oman yrityksen ja saada sillä tavalla kesäksi töitä.
Lue lisääIBM:ltä tunnustus Descomin innovatiivisuudelle
Descom on saanut IBM:ltä merkittävän, kansainvälisen tunnustuksen: Distinguished Business Achievement Award -palkinnon. IBM:n Suomen toimitusjohtaja Tuomo Haukkovaaran mukaan Descomin ja IBM:n kumppanuudelle on hyvä edellytykset myös jatkossa, sillä IBM:n strategiset kasvu-alueet – Smarter Commerce ja Social Business − ovat myös Descomin ydinliiketoimintaa.
Lue lisääDescom paransi sijoitustaan Suomen parhaat työpaikat -listalla
Descomin henkilöstön työilmapiiri on parantunut entisestään, vaikka yrityksessä eletään suurten muutosten keskellä. Descom nousi viisi sijaa ja sijoittui 18:nneksi tänään julkaistussa Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa.
Lue lisääImpact, Meet the Suits and Nerds
Ennen Impact-tapahtumaa luin jostain siihen liittyen: "Come to Impact 2012 and meet all the suits and nerds". Kumpaankohan kategoriaan kuulun? Tätä pohdin matkalla Las Vegasiin.
Lue lisääRohkeus toimitusjohtajan arjessa
Nostimme arvoistamme rohkeuden tämän kuun teemaksi. Olemme määritelleet kyseisen arvon lauseina: Pystyn vieläkin parempaan, Uskallan myöntää ongelmat ja Uskallan tarttua härkää sarvista. Miten nämä sitten näyttäytyvät toimitusjohtajan arjessa?
Lue lisääLuottamus ansaitaan joka päivä
”Parhaissa yrityksissä henkilöstö luottaa yrityksen johtoon, tuntee ylpeyttä siitä, mitä he tekevät ja nauttivat työskentelystä työkavereiden kanssa.” Näin määrittelee Great Place to Work -instituutti hyvän työpaikan.
Lue lisääKun konsultti sai uskonvahvistusta
Toisinaan käy niin, että pieni ihminen joutuu tutkailemaan onko ottamansa suuntima oikea. Henkilökohtaisesti viime viikon aikana näin pääsi käymään. Se tapahtui vuosittain järjestettävässä IBM:n Lotusphere-tilaisuudessa.
Lue lisääTähtää korkealle
Palvelunhallinnan kehittäminen on tällä hetkellä ajankohtainen aihe Descomissa. Hakeakseni ajatuksia kehittämistyön tueksi ja tutustuakseni viime hetken trendeihin osallistuin marraskuun alussa Lontoossa IT Service Management Forumin järjestämään itSMF UK 2011 -konferenssiin.
Lue lisää