Konehuone-kaupan jälkeen työpöydällä Puolan toimipiste

07.12.2011

Descom Group on suurten muutosten äärellä. Yritys nousi syksyllä isojen it-yritysten joukkoon, kun se osti Konehuone Oy:n. Myös kansainväliset suunnitelmat ovat pitkällä: yritys on perustamassa toimipisteen Puolaan ja kartoittaa mahdollisuuksia laajentaa markkina-aluettaan muihin Pohjoismaihin. Toimitusjohtaja Juha Harju on tyytyväinen siihen, että kovasta kasvusta huolimatta liiketoiminta on pysynyt kannattavana.


Descomin perusti vajaat 15 vuotta sitten neljä Jyväskylässä opiskellutta nuorukaista, jotka halusivat tuottaa yrityksille parempia it-palveluita. Nykyään Descom on merkittävä kasvuyritys, jonka riveissä työskentelee runsaat 200 työntekijää Jyväskylässä, Tampereella, Helsingissä ja Espoossa.

  • Kasvuvauhti on ollut hurjaa etenkin viime vuosien aikana. Vielä vuonna 2008 Descomissa oli 55 työntekijää, ja neljässä vuodessa väkimäärä on lähes nelinkertaistunut, Descomin toimitusjohtaja Juha Harju toteaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että olemme pystyneet koko ajan pitämään Descomin kannattavana, kehittämään uusia palveluita asiakkaille ja huolehtimaan henkilöstön hyvinvoinnista. Olimme tämän vuoden Great Place to Work® -listauksessa jo korkealla, ja ensi vuonna on tavoitteena parantaa sijoitusta entisestään.


Konehuone-kaupasta Puolan toimipisteeseen 

Descom osti syksyllä palvelin- ja tallennusratkaisuja toimittavan Konehuone Oy:n. Yrityskaupalla Descom täydensi palvelupakettiaan, josta löytyy nyt ymmärrystä kaikilla sähköisen liiketoiminnan osa-alueilla. Yritys pystyy ottamaan vastuun asiakkaan koko palvelukokemuksesta – infrastruktuurista asiakkaan sähköisiin liiketoimintasovelluksiin.

  • Kaupalla Descom lähes tuplaa liikevaihtonsa. Yhteenliittymä pitää viedä nyt laadukkaasti läpi, ja ensi vuoden puolella kerromme lisää uudesta Descomista, sen visiosta, missiosta ja palveluista, Harju lupaa.

Seuraavaksi Descom laajentuu Puolaan, kun se perustaa Suomen toimipisteiden tueksi osaamiskeskuksen Wroclawin kaupunkiin. Keskukseen rekrytoidaan it-arkkitehtejä ja ohjelmistokehittäjiä, ja tiimin koko tulee olemaan Harjun mukaan 10–15 työntekijää.

  • Tällä hetkellä haemme maajohtajaa ja rakennamme tiimiä. Puolan osaamiskeskus luodaan Suomen toimipisteiden apuvoimaksi. Meillä on aiemmilta vuosilta hyviä kokemuksia Puolasta. Wroclawin alueella valmistuu vuosittain tuhat it-osaajaa, joten osaamissaatavuus ja hakijoiden taso ovat hyvää luokkaa.


Tulevina haasteina Pohjoismaat ja pilvipalvelut

Descomin visiona on laajentaa markkina-aluettaan tulevien vuosien aikana muihin Pohjoismaihin. Harjun mukaan mitään konkreettista ei ole vielä tehty, vaan suunnitelmia pyöritellään vasta ajatusten tasolla.

  • Etsimme tällä hetkellä keinoja, kuinka uusille markkinoille pääsisi parhaiten sisään. Tapahtuuko se esimerkiksi yritysostoilla vai orgaanisesti? Pohjoismaiden lisäksi pohdinnassa ovat myös muut lähialueen maat, Harju täsmentää.

Harju pitää tärkeänä, että Descom panostaa jatkuvasti kehitystyöhön. Nopeasti muuttuva ala ajaa nopeasti ohi, jos yritys menettää kykynsä uudistua. Yksi suurimmista lähivuosien haasteista on luoda toimivia pilvipalveluratkaisuja.

  • Meidän pitää olla megatrendeissä kiinni. Ne, jotka pystyvät rakentamaan ratkaisuja pilvipalveluiden kautta, tulevat menestymään. Tulevina vuosina it-palveluiden hinta ja ratkaisujen rakentamiseen kuluva aika tulee laskemaan selvästi. Jos verkkokaupan infrastruktuurin pystyttämiseen meni ennen kolme kuukautta, pilvipalvelujen yleistyttyä aikaa menee pikemminkin kolme tuntia, Harju vertaa.