IT-alalle ensimmäinen toimiva ekosysteemi: Elmo
ELMO on yhteisö, jossa oivalletaan ja kehitytään
Jyväskylä vahvistaa edelleen asemaansa yhtenä Suomen suurimpana IT-keskuksena. Nyt kaupungin keskeiset IT-osaajat ovat koonneet voimansa yhteen ja aloittaneet ainutlaatuisen yhteistyön. IBM:n, Kelan, Descom Oy:n, Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhdessä käynnistämä ELMO on ensimmäinen elävä ekosysteemi IT-alalle – eivätkä tavoitteet pääty Jyväskylän rajalle.
ELMO-ekosysteemillä tarkoitetaan Jyväskylässä syntynyttä yritysten, oppilaitosten ja opiskelijoiden verkostoa, jonka tavoitteena on kehittää uusia sähköisiä palveluita kaikkia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Ekosysteemi luo yritysten ja oppilaitosten välille tiivistä ja järjestäytynyttä yhteistyötä, jonka kautta IT-alan opiskelijat pääsevät aikaisessa vaiheessa kosketuksiin työelämän todellisten haasteiden kanssa.
ELMOn kautta syntyvä yhteistyö tekee toimijoista vahvoja yhdessä: opiskelijat kasvavat osaaviksi IT-ammattilaisiksi, yrityksillä ja organisaatioilla on käsien ulottuvilla entistä valmiimpaa työvoimaan ja oppilaitokset pystyvät suunnittelemaan uskottavia, työelämältä maistuvia koulutusohjelmia.
– Idea lähti jäsenorganisaatioiden jaetusta huolesta: miten saada IT-alan opiskelijoiden taso vastaamaan jatkuvasti kehittyvän alan haasteita? kertoo Descomin toimitusjohtaja Juha Harju.
Vuorovaikutteiset käytännöt
Konkreettisimmin ELMO näkyy yliopiston ja ammattikorkeakoulun IT-linjojen opintoihin upotetuissa käytännöissä, jotka jäsenorganisaatiot ovat suunnitelleet yhdessä. Opiskelijat tekevät Descomille, IBM:lle ja Kelalle kurssitöitä, opinnäytteitä ja tutkimuksia. Organisaatiot taas tarjoavat harjoituspaikkoja ja vierailevat oppilaitoksissa luennoimassa.
ELMOn pohjana toimii IBM:n globaali Academic Initiative -ohjelma, joka tuo yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoiden sekä henkilöstön käyttöön IBM-teknologiaratkaisut. Tavoitteena on saada tämä resurssi aitoon oppimiskäyttöön elävän yritysyhteistyön avulla.
Rakenteen sisälle syntyy vahva IT-osaajien yhteisön, jossa keskustellaan, hyödynnetään toisten tieto-taitoa ja kehitetään sähköisten palvelujen osaamista – niin tuottamista kuin hyödyntämistä. Valtakunnallisesti katsottuna ELMO on yhteistyötä, jonka poikimat innovaatiot vievät suomalaista tietoyhteiskuntaa eteenpäin.
Avoin IT-yhteisö
Ekosysteemi lanseerattiin toukokuussa, ja sen tavoitteena on lähteä kasvamaan avoimesti. Kelan yhteistyö tuo ELMOon valtakunnallisen ulottuvuuden, jota on tarkoitus jatkossa edelleen vahvistaa. Esimerkiksi Puolustusvoimat, joka tarvitsee koko ajan enemmän IT-alan osaamista, on ilmaissut kiinnostuksensa ELMOon.
– ELMO-perheeseen toivotaan lisää yrityksiä ja julkisia organisaatioita, jotka haluavat jakaa saman ajatusmallin ja työvälineistön. Tavoitteenamme on, että saisimme tänä vuonna ELMOon mukaan ainakin viisi uutta yritystä ja sata uutta opiskelijaa, Harju kertoo.
Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää ELMOn mahdollisuuksista organisaatiollesi?
Ota yhteyttä:
Eetu Luoma, eetu.luoma (at) jyu.fi
Outi ihanainen-Rokio, outi.ihanainen (at) descom.fi
